Mistä kaikki alkoi?
Tervetuloa lukemaan uutta blogiani. Aloitin sen ihmisten toiveesta, sillä harva tietää mitä elämä aivovamman kanssa on. Samalla tämä toimii tietenkin omana kanavana purkaa tuntoja ja ajatuksia.
Päivä taisi olla aika normaali, koska en muista mitään ihmempää tapahtuneen. Tein tallityöt ja ajoin kaksi hevosta. Muistan katsoneeni viideltä kelloa - taas menisi ylitöiksi. Se ei minua haitannut. Ei ollut kiire mihinkään, koska kotona ei kukaan odottaisi. Lähdin hakemaan viimeisiä varsoja sisälle tarhasta.
Ne ajatukset muistin kirkkaasti, mutta sen jälkeiset muistikuvat ovat hyvin hataria. Muistan nyt myöhemmin myös ajatuksen, että "nyt ne tulevat päälle" ja sen, miten yritin laittaa sähkölankaporttia nopeasti kiinni. Seuraavaksi muistan kovan kivun päässäni. Sen jälkeen melkein kaikki on pimeän peitossa. Muistan yhden pätkän tuolta ajalta - sen miten lasken karsinoita ja yritän muistaa, mihin varsa pitikään laittaa. Se tuntui kuin unelta, mutta valitettavasti se ei sitä ollut.
Havahdun kunnolla kun minua puhutellaan. Taisin istua kylmällä käytävällä ja minulle tarjottiin heinäpaali alleni. En osaa aluksi sanoa mitä on tapahtunut, kuka olen tai missä olen. Hetken päästä huomaan, että kello on puoli kuusi. Siinä kohtaa iskee paniikki - puoli tuntia elämästäni on kadonnut lähes kokonaan, enkä muista mitä on tapahtunut! Hetken päästä muistan, että olin hakemassa varsoja sisälle ja muistan satuttaneeni pääni. Toinen varsa on kuulemma karsinassa (en tiedä oliko edes oikeassa) ja toinen oli juossut pitkin pihaa, joten siksi minutkin löydettiin.
Lähdin autokyydillä sairaalaan, vaikka olin aluksi sitä mieltä ettei olisi tarvinnut. Olo oli kamala. Oksetti, pyörrytti, itketti, sattui. Makasin sängyllä ja minulle tehtiin jotain perustarkastuksia. Ottivat kai verta ja mittasivat verenpainetta - en muista tarkalleen. Sain tipan kautta nesteitä, särkylääkettä ja pahoinvointilääkettä. Kävin myös pään tt-kuvassa. Onneksi ei tarvinnut kävellä omin jaloin vain sain sänkykyydin kaikkialle - mikä mukava tapa matkustaa!
Pääsin kotiin yöllä myöhään. Taksimatka oli aivan kamala. Mutkainen tie ja taistelin pahoinvointia vastaan koko matkan. Kotiin päästyä menin heti nukkumaan. Olin ilmeisesti sanonut sairaalassa, että minulla on vahtija, koska he päästivät kotiin enkä jäänyt tarkkailuun. En todellakaan muista.
Tarina jatkuu myöhemmin - tämän kirjoittaminen vei kaikki voimani tältä erää.
Mistä kaikki alkoi? (osa 1)
Olin saanut ensimmäisen oikean työpaikkani jo ennen kuin valmistuin virallisesti koulusta - arvatkaa miten hyvältä se tuntui! Jouduin muuttamaan työn perässä vieraalle paikkakunnalle, mutta se ei haitannut. Ehdin tehdä töitä melkein neljä kuukautta ennen sitä päivää, joka muutti hetkeksi kaiken.Päivä taisi olla aika normaali, koska en muista mitään ihmempää tapahtuneen. Tein tallityöt ja ajoin kaksi hevosta. Muistan katsoneeni viideltä kelloa - taas menisi ylitöiksi. Se ei minua haitannut. Ei ollut kiire mihinkään, koska kotona ei kukaan odottaisi. Lähdin hakemaan viimeisiä varsoja sisälle tarhasta.
Ne ajatukset muistin kirkkaasti, mutta sen jälkeiset muistikuvat ovat hyvin hataria. Muistan nyt myöhemmin myös ajatuksen, että "nyt ne tulevat päälle" ja sen, miten yritin laittaa sähkölankaporttia nopeasti kiinni. Seuraavaksi muistan kovan kivun päässäni. Sen jälkeen melkein kaikki on pimeän peitossa. Muistan yhden pätkän tuolta ajalta - sen miten lasken karsinoita ja yritän muistaa, mihin varsa pitikään laittaa. Se tuntui kuin unelta, mutta valitettavasti se ei sitä ollut.
Havahdun kunnolla kun minua puhutellaan. Taisin istua kylmällä käytävällä ja minulle tarjottiin heinäpaali alleni. En osaa aluksi sanoa mitä on tapahtunut, kuka olen tai missä olen. Hetken päästä huomaan, että kello on puoli kuusi. Siinä kohtaa iskee paniikki - puoli tuntia elämästäni on kadonnut lähes kokonaan, enkä muista mitä on tapahtunut! Hetken päästä muistan, että olin hakemassa varsoja sisälle ja muistan satuttaneeni pääni. Toinen varsa on kuulemma karsinassa (en tiedä oliko edes oikeassa) ja toinen oli juossut pitkin pihaa, joten siksi minutkin löydettiin.
Lähdin autokyydillä sairaalaan, vaikka olin aluksi sitä mieltä ettei olisi tarvinnut. Olo oli kamala. Oksetti, pyörrytti, itketti, sattui. Makasin sängyllä ja minulle tehtiin jotain perustarkastuksia. Ottivat kai verta ja mittasivat verenpainetta - en muista tarkalleen. Sain tipan kautta nesteitä, särkylääkettä ja pahoinvointilääkettä. Kävin myös pään tt-kuvassa. Onneksi ei tarvinnut kävellä omin jaloin vain sain sänkykyydin kaikkialle - mikä mukava tapa matkustaa!
Pääsin kotiin yöllä myöhään. Taksimatka oli aivan kamala. Mutkainen tie ja taistelin pahoinvointia vastaan koko matkan. Kotiin päästyä menin heti nukkumaan. Olin ilmeisesti sanonut sairaalassa, että minulla on vahtija, koska he päästivät kotiin enkä jäänyt tarkkailuun. En todellakaan muista.
Tarina jatkuu myöhemmin - tämän kirjoittaminen vei kaikki voimani tältä erää.
Kommentit
Lähetä kommentti