Kaikki hyvin - vai onko sittenkään?
Lepäämisen jälkeen jaksan taas kirjoittaa ja keskittyä asiaan. Tosin ulkoasua en saa vieläkään haluamakseni ja meinasin heittää jo tietokoneen ikkunasta ulos. Sekin on yksi oireista - kärsimättömyys ja äkkipikaisuus.
Palasin töihin kahden viikon päästä suomalaisella sisulla. Jaksoin jotenkin kummallisesti 8h työpäivät, mutta kaikki tuntui normaalia hankalammalta. En muistanut mitä piti tehdä, jouduin usein pysähtymään pohtimaan mitä teen missäkin järjestyksessä ja olin todella hidas. Fyysisiä oireita toki oli myös ja istuin pitkin päivää lepäämässä. Töistä päästyäni menin nukkumaan, heräsin syömään iltapalan ja jatkoin uniani aamuun asti.
Reilun viikon jaksoin tehdä töitä, kunnes eräs tuttuni alkoi epäillä olisiko minulle voinut tulla aivovamma - oireet kuulemma kuulostivat samoilta. Vasta silloin ymmärsin ensimmäistä kertaa, että nuo hankaluudet voivat olla oireita jostain! Lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen neurologille ja kirjoitti myös sairaslomaa. Pitkin hampain ja äidin suostuttelun jälkeen otin sairasloman vastaan. Ymmärsin, että en kykene tekemään töitä tässä kunnossa.
Tutkimusten jälkeen minulla sitten todettiin lievä aivovamma (syynä se, ettei kuvissa näkynyt mitään, mutta oireet ovat oikeasti hankalat). Siinä kohtaa totesin myös, että työt loppuivat omalta osaltani. Se oli vaikea ja raskas päätös, mutta töitä löytyisi uusia, terveyttä ei niinkään. Myöhemmin en kadu päätöstäni, koska vielä vuodenkin jälkeen tapahtuneesta olen työkyvytön ja vasta toipumassa.
En sitten selvinnytkään pelkällä aivotärähdyksellä. Olen jossitellut tapahtumia niin usein. Jos olisi ollut kypärä, jos olisin pyytänyt apua, jos jos jos. Olen myös itkenyt monet itkut ja kiukutellut monet kiukuttelut - miksi minä, miksi juuri kun sain töitä? Siinä kohtaa olen onneksi myöhemmin todennut, että selvisin vähällä. Olisi voinut käydä pahemminkin, kuten eräälle tutulleni.
Mistä kaikki alkoi? (osa 2)
Olin kaksi viikkoa sairaslomalla. Näytti siltä, että selvisin vain aivotärähdyksellä ja kipeällä niskalla. Nukuin aika pitkälti ensimmäiset päivät huonon olon ja jatkuvan väsymyksen takia. Onneksi pääsin äidin hoivaan ja sain oikeasti vain levätä. Muutaman päivän jälkeen pystyin kävelemään jopa postilaatikolle puolen kilometrin matkan - aikaa meni tuhottoman kauan, mutta selvisin siitä! Olo oli koko ajan kuin jyrän alle jäänyt ja niinhän minä taisin jäädäkin periaatteessa. Jalka oli myös kipeä pitkään, mutta mitään ei ihme kyllä murtunut. Haava kyllä tulehtui ja kehitti paiseen myöhemmin. |
| Hoivakoira <3 |
 |
| Jäljistä päätellen joku oli astunut jalkani päälle. |
Palasin töihin kahden viikon päästä suomalaisella sisulla. Jaksoin jotenkin kummallisesti 8h työpäivät, mutta kaikki tuntui normaalia hankalammalta. En muistanut mitä piti tehdä, jouduin usein pysähtymään pohtimaan mitä teen missäkin järjestyksessä ja olin todella hidas. Fyysisiä oireita toki oli myös ja istuin pitkin päivää lepäämässä. Töistä päästyäni menin nukkumaan, heräsin syömään iltapalan ja jatkoin uniani aamuun asti.
Reilun viikon jaksoin tehdä töitä, kunnes eräs tuttuni alkoi epäillä olisiko minulle voinut tulla aivovamma - oireet kuulemma kuulostivat samoilta. Vasta silloin ymmärsin ensimmäistä kertaa, että nuo hankaluudet voivat olla oireita jostain! Lääkäri laittoi kiireellisen lähetteen neurologille ja kirjoitti myös sairaslomaa. Pitkin hampain ja äidin suostuttelun jälkeen otin sairasloman vastaan. Ymmärsin, että en kykene tekemään töitä tässä kunnossa.
Tutkimusten jälkeen minulla sitten todettiin lievä aivovamma (syynä se, ettei kuvissa näkynyt mitään, mutta oireet ovat oikeasti hankalat). Siinä kohtaa totesin myös, että työt loppuivat omalta osaltani. Se oli vaikea ja raskas päätös, mutta töitä löytyisi uusia, terveyttä ei niinkään. Myöhemmin en kadu päätöstäni, koska vielä vuodenkin jälkeen tapahtuneesta olen työkyvytön ja vasta toipumassa.
En sitten selvinnytkään pelkällä aivotärähdyksellä. Olen jossitellut tapahtumia niin usein. Jos olisi ollut kypärä, jos olisin pyytänyt apua, jos jos jos. Olen myös itkenyt monet itkut ja kiukutellut monet kiukuttelut - miksi minä, miksi juuri kun sain töitä? Siinä kohtaa olen onneksi myöhemmin todennut, että selvisin vähällä. Olisi voinut käydä pahemminkin, kuten eräälle tutulleni.
Kommentit
Lähetä kommentti