Aivosumua

Ei koskaan matalaa aitaa, alko tuntuu, että hautaan täs samalla kaivaa. Aina ankara itseäni kohtaan, vaikee heikkouksia itsessäni kohtaa. Ajoin itseni nurkkaan omilla vaatimuksillani. Työkokeilua on takana nyt kolme ja puoli viikkoa. On ollut hyviä ja on ollut huonoja hetkiä. Joskus tuntuu, että jaksan yllättävän hyvin ja toisena hetkenä itken epätoivoisena sitä, ettei mistään tule mitään. Ennen olin reipas työntekijä, joka esimerkiksi lappasi karsinoitakin vauhdilla - nyt jopa siihen menee tuhottoman paljon aikaa! Ensimmäisinä päivinä teki mieli heittää talikko nurkkaan ja antaa periksi. Onneksi en ole luovuttajatyyppiä. Ongelmaksi on muodostunut tuttu kuvio; vaadin itseltäni liikoja ja tunnollisena teen joskus enemmän kuin jaksaisin. En vain osaa olla, kun muut aheratavat töiden parissa. Olen usein ennenkin ajanut itseni nurkkaan omilla vaatimuksillani ja väsynyt sen seurauksena. Varsinkin nyt en osaa myöntää, että olen vajaakuntoinen. Vertaan nykyistä minääni entiseen, vaikk...

Lepäämisen jälkeen jaksan taas kirjoittaa ja keskittyä asiaan. Tosin ulkoasua en saa vieläkään haluamakseni ja meinasin heittää jo tietokoneen ikkunasta ulos. Sekin on yksi oireista - kärsimättömyys ja äkkipikaisuus. Mistä kaikki alkoi? (osa 2) Olin kaksi viikkoa sairaslomalla. Näytti siltä, että selvisin vain aivotärähdyksellä ja kipeällä niskalla. Nukuin aika pitkälti ensimmäiset päivät huonon olon ja jatkuvan väsymyksen takia. Onneksi pääsin äidin hoivaan ja sain oikeasti vain levätä. Muutaman päivän jälkeen pystyin kävelemään jopa postilaatikolle puolen kilometrin matkan - aikaa meni tuhottoman kauan, mutta selvisin siitä! Olo oli koko ajan kuin jyrän alle jäänyt ja niinhän minä taisin jäädäkin periaatteessa. Jalka oli myös kipeä pitkään, mutta mitään ei ihme kyllä murtunut. Haava kyllä tulehtui ja kehitti paiseen myöhemmin. Hoivakoira <3 Jäljistä päätellen joku oli astunut jalkani päälle. Palasin töihin kahden viikon päästä suomalaisella sisulla. Jaksoin jotenkin...

Tervetuloa lukemaan uutta blogiani. Aloitin sen ihmisten toiveesta, sillä harva tietää mitä elämä aivovamman kanssa on. Samalla tämä toimii tietenkin omana kanavana purkaa tuntoja ja ajatuksia.  Mistä kaikki alkoi? (osa 1) Olin saanut ensimmäisen oikean työpaikkani jo ennen kuin valmistuin virallisesti koulusta - arvatkaa miten hyvältä se tuntui! Jouduin muuttamaan työn perässä vieraalle paikkakunnalle, mutta se ei haitannut. Ehdin tehdä töitä melkein neljä kuukautta ennen sitä päivää, joka muutti hetkeksi kaiken. Päivä taisi olla aika normaali, koska en muista mitään ihmempää tapahtuneen. Tein tallityöt ja ajoin kaksi hevosta. Muistan katsoneeni viideltä kelloa - taas menisi ylitöiksi. Se ei minua haitannut. Ei ollut kiire mihinkään, koska kotona ei kukaan odottaisi. Lähdin hakemaan viimeisiä varsoja sisälle tarhasta. Ne ajatukset muistin kirkkaasti, mutta sen jälkeiset muistikuvat ovat hyvin hataria. Muistan nyt myöhemmin myös ajatuksen, että "nyt ne tulevat päälle"...